Uusimmat

Quentin Tarantinon uuden elokuvan väkivaltaisuus järkytti Ennio Morriconea

11.12.2015 08:20 Tatu Junni

Suomessa ensi vuonna esiintyvä Ennio Morricone on säveltänyt musiikit Quentin Tarantinon uutuuslänkkäri The Hateful Eightiin. Ensimmäistä kertaa miehet tekivät yhteistyötä Django Unchainedin merkeissä.

Tarantino tunnetaan väkivallalla mässäilystä, mutta silti legendaarinen Morricone olijärkyttynyt The Hateful Eightin verisyydestä.

”Olen vaikuttunut ja jopa järkyttynyt joidenkin The Hateful Eightin osioiden väkivaltaisuudesta… Kun kuitenkin pohdin asiaa, ymmärsin että jos mietimme väkivallan kohteita, Tarantino on aina altavastaajan puolella”, Ennio Morricone totesi The Telegraphin haastattelussa.

Yli 500 elokuvaan musiikkia säveltänyt Morricone tunnetaan parhaiten Sergio Leonen 60-luvun spagettiwesterneistä. Tarantinon kanssa mies halusi työskennellä, koska pitää ohjaajaa niin harvinaisena tapauksena.

”Olin hermostunut työskentelemään Quentin Tarantinon kanssa, koska hän ansaitsee jotain todella ainutlaatuista työstään elokuvien eteen”, säveltäjä ylisti.

Ääni on nyt siis kellossa aika erilainen kuin vielä kaksi vuotta sitten. Vuonna 2013, Django Unchainedin aikoihin, Morricone totesi, että Tarantino läiskii elokuviinsa musiikkia miten sattuu. ”En haluaisi työskennellä hänen kanssaan enää missään”, säveltäjä julisti.

The Hateful Eight saa ensi-iltansa Suomessa keskiviikkona 12. tammikuuta. Ennio Morricone esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla 23. maaliskuuta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat