Uusimmat

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmisto syksylle 2020 julki

27.08.2020 21:00 Muropaketin toimitus

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali järjestetään tänä vuonna 17.-27. syyskuuta.

Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa järjestetään tänä vuonna 17.-27. syyskuuta. Festivaalin ohjelmisto on nyt julkistettu ja siihen voi tutustua tarkemmin täällä.

Festivaalin avaa Berliinin elokuvajuhlilla ja Sundance-festivaalilla palkittu, Eliza Hittmanin ohjaama Never Rarely Sometimes Always. Sidney Flaniganin ja Talia Ryderin tähdittämä elokuva raottaa Yhdysvaltain terveydenhoitojärjestelmän epäoikeudenmukaisuutta. Festivaalin päättää puolestaan australialainen festivaalihitti, Shannon Murphyn ohjaama Babyteeth.

Muusta ohjelmistosta nostettava on elokuvahistorian R&A-henkisiä klassikkoja esittelevä R&A Trailblazers -sarja, jossa nähdään muun muassa Parasite-ohjaaja Bong Joon-Hon aikaisempi mestariteos, murhamysteeri Memories Of Murder vuodelta 2003.

Koronatilanne aiheuttaa ymmärrettävästi muutoksia festivaalin käytäntöihin. Lippuja myydään esimerkiksi vain puolet elokuvasalin kapasiteetista, jotta turvavälit saadaan paremmin pidettyä. Lisäksi osa elokuvista tulee tarjolle digitaalisesti Festival Scope -palvelun kautta.