Uusimmat

”Ranteet auki” – Daniel Craig joutui selittelemään kohuttua Bond-kommenttiaan

26.10.2015 09:10 Tatu Junni

”Viiltäisin mieluummin ranteeni auki kuin palaisin nyt James Bondin -rooliin”, totesi Daniel Craig muutama viikko sitten.

Daniel Craig: “Tekisin mieluummin itsemurhan kuin uuden Bond-leffan”

Kommentista syntyi tietenkin melkoinen myrsky vesilasiin. Tällä viikolla ilmestyvää 007 Spectrea tähdittävä Daniel Craig onkin nyt saanut selitellä sanomisiaan.

”Olen hyvin suora ja sanon usein heti mitä mieleen tulee ja sitten muutankin mieleni. Olen ihan niin kuin kaikki muutkin”, Craig totesi BBC:n haastattelussa. ”Ihmiset takertuvat sanomisiini. En minä voi sille mitään”.

Tällä hetkellä on epäselvää, palaako Daniel Craig James Bondin rooliin vielä viidennenkin kerran 007 Spectren jälkeen.

Miehen tuoreimpien haastatteluiden valossa rooli ei näyttelijää enää tunnu kiinnostavan. Ääni saattaa kuitenkin muuttua kellossa, kunhan uusimman Bondin stressaava mediasirkus alkaa laantua.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat