Uusimmat

Rehellinen traileri ruoskii alkuperäisen Indiana Jones -trilogian hengiltä

08.07.2020 09:59 Muropaketin toimitus

Screen Junkies mollaa kolmea ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa.

Koska uusia elokuvia ei ole nähty teattereissa useaan kuukauteen, niin Screen Junkies mollaa YouTube-kanavansa Honest Trailers -sarjassa vanhoja blockbustereita.

Tällä kertaa vuorossa on alkuperäinen Indiana Jones -trilogia, sillä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan Screen Junkies dumasi jo aiemmin.

Kriitikko Olli Sulopuisto antoi 12 vuotta sitten Muropaketin (joka tunnettiin tuolloin nimellä Kaista) arviossa Kristallikallon valtakunnalle jostain mystisestä syystä jopa kolme tähteä, vaikka kirjoittikin siitä esimerkiksi seuraavaa:

”Elokuvan viimeinen kolmannes tuntuu pakkopullalta, jossa juostaan toimintakohtauksesta toiseen. On salakirjoitusta ja mysteerihautoja ja takaa-ajoja, mutta ihminen jaksaa innostua ryssäin agenttien turpiinvedosta vain rajallisen määrän kertoja kahden tunnin sisällä.”