Uusimmat

Ridley Scottin elokuva vaati lisäkuvauksia Kevin Spaceyn potkujen vuoksi – muut näyttelijät osallistuivat ilmaiseksi

21.12.2017 14:53 Muropaketin toimitus

Ahdistelusyytösten vuoksi All the Money in the Worldista kenkää saanut Kevin Spacey korvattiin Christopher Plummerilla ja elokuvaan jouduttiin kuvaamaan kohtauksia uusiksi. Muut näyttelijät osoittivat solidaarisuuttaan näyttelijämuutoksen oikeudenmukaisuudelle osallistumalla uusintakuvauksiin ilman palkkaa.

Gettyjen superrikkaasta perheestä kertova, Ridley Scottin ohjaama All the Money in the World antoi kenkää perheen patriarkan roolissa alun perin esiintyneelle Kevin Spaceylle tähän kohdistuneiden ahdistelusyytösten vuoksi. Spacey korvattiin Christopher Plummerilla ja osa elokuvan kohtauksista jouduttiin kuvaamaan uudestaan.

Elokuvan näyttelijäkaarti osoitti kuitenkin solidaarisuuttaan sille tärkeälle syylle, miksi Spacey sai lähteä: ahdistelua ei enää suvaita. Scott sai pikavauhtia tehtyihin ja suunnittelemattomiin uusintakuvaksiin näyttelijänsä takaisin ilmaiseksi ja Cinemablendin uutisen mukaan vahvistaa:

”Jokainen teki sen ilman palkkaa. He kaikki tulivat mukaan ilmaiseksi.”

Elokuvaan jouduttiin kuvaamaan uusiksi kaikkiaan 22 kohtausta, mikä tuli maksamaan yli 10 miljoonaa dollaria. Näyttelijöiden panos on siis merkittävä elokuvan valmistumiselle. Pääosissa nähtävien Michelle Williamsin ja Mark Wahlbergin jopa kerrotaan jättäneen kiitospäivän loman väliin kuvausten vuoksi.

All the Money in the World on yksi tärkeistä palkintokauden elokuvista, minkä vuoksi sen valmistuminen sovitussa aikataulussa oli kriittistä Oscareita ajatellen. Näyttelijöiden ja tuotantotiimin venymisen ansiosta elokuva julkaistaan valkokankaille suunnitellussa aikataulussa.

Suomen ensi-iltansa All the Money in the World saa 12. tammikuuta, 2018.