Uusimmat

Robert Downey Jr. ei enää Iron Manin pariin palaa – Paljasti nyt suuret suunnitelmansa toisen elokuvasarjansa tiimoilta

06.10.2020 12:20 Muropaketin toimitus

Robert Downey Jr. haluaa luoda Sherlock Holmesin maailmasta Avengers-tyyppisen franchisen.

Nyt kun Robert Downey Jr. on virallisesti riisunut Iron Manin haarniskan ja jättänyt Marvelin elokuvauniversumin taakseen, hän ja hänen tuottajavaimonsa Susan Downey ovat alkaneet suunnitella uutta Hollywood-franchisea.

Comicbookin uutisen mukaan Team Downey haluaa luoda keskenään linkittyvien elokuvien maailman Arthur Conan Doylen luomasta mysteerimaailmasta.

“Meistä tuntuu ettei tällä hetkellä ole mysteeri-elokuvien sarjaa, ja Conan Doyle on täydellinen ääni sillä areenalla yhä tänäkin päivänä. Joten miksi tehdä kolmatta [Sherlock-]elokuvaa, jos siitä ei voida kutoa erilaisia, eri aikojen ja elementtien helmiä?”, Downey selittää.

He myös pohtivat mahdollisuuksia laajentaa maailmaa television puolelle yhteistyössä HBO:n kanssa.

Kolmannen Sherlock Holmes -elokuvan on näillä näkymin määrä valmistua vuoden päästä joulukuussa, mutta tämä jää nähtäväksi sillä sen kuvauksia ei ole vielä edes aloitettu.