Uusimmat

Robert Pattinsonin tähdittämän The Batman -elokuvan spinoff-sarja nähdään HBO:lla

24.08.2020 10:07 Muropaketin toimitus

HBO:n Gotham P.D. -sarja sijoittuu aikaan ennen The Batman -elokuvan tapahtumia.

The Batman -elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Matt Reeves työstää myös Yhdysvalloissa HBO Max -suoratoistopalvelussa nähtävää Gotham Cityn poliisivoimista kertovaa Gotham P.D. -sarjaa, joka sijoittuu aikaan ennen Robert Pattinsonin tähdittämää leffaa.

Sarjan toisena pääpäsmärinä on muun muassa Boardwalk Empire -sarjan luojana tunnettu Terence Winter.

Reeves kertoi viikonloppuna järjestetyssä DC FanDome -fanitapahtumassa sarjan kertovan Gothamin poliisin korruptiosta. Päähenkilö on yksi poliiseista ja mukana on Reevesin mukaan myös tuttuja hahmoja. Sarjassa Batman on juuri alkanut jahdata pahiksia Gothamissa.

The Batman -leffan maailmaa laajentavan Gotham P.D. -sarjan tuotanto on vasta aivan alussa, eikä sen ensi-ilta ole vielä selvillä. The Batmanin on tarkoitus saada ensi-iltansa 1.10.2021.