Uusimmat

Rooleihinsa heittäytyvä Jared Leto ei katso elokuviaan valmiina: ”En tiedä mitä hyötyä siitä olisi minulle”

03.10.2017 13:20 Muropaketin toimitus

Jokeri

Pian Blade Runner 2049 -elokuvassa nähtävä Jared Leto tunnustaa, ettei ole koskaan nähnyt kohuttua roolisuoritustaan Jokerina valmiissa Suicide Squad -elokuvassa.

Blade Runner 2049:n promohaastattelussa Syfy Wirelle puhunut Jared Leto paljastaa, että hän katsoo elokuviaan valmiina vain hyvin harvoin. Rooleihinsa niin fyysisesti kuin henkisestikin heittäytyvä metodinäyttelijä on vuosien varrella esimerkiksi lihottanut (Chapter 27) ja laihduttanut (Unelmien sielunmessu sekä Dallas Buyers Club) itseään. Jokerin roolia varten hänen muuntautumisensa oli henkistä laatua ja sen kerrotaan kestäneen myös kuvausten ulkopuolella.

Leto kuitenkin sanoo, ettei hän ole nähnyt kohuttua roolisuoritustaan koskaan valmiissa Suicide Squad -elokuvassa.

”Mielestäni omien elokuvien katsominen voi olla liian itsetietoinen tapahtuma. Joko pidät siitä, mitä teit ja tulet alttiiksi sen toistamiselle, tai sitten et pidä siitä ja tunnet itsesi vaivaantuneeksi, itsetietoiseksi. En tiedä, mitä hyötyä siitä olisi minulle. Mutta luen aina käsikirjoitukset, joten tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu.”

Leto on tietoisesti jättänyt katsomatta myös Oscar-palkitun roolinsa Jean-Marc Valléen ohjaamassa draamassa Dallas Buyers Club. Katsomattomuussäännöstään hän kertoo poikenneensa vuonna 2000 Unelmien sielunmessun aikaan, ja Blade Runner 2049:n hän myös aikoo katsoa ”jossakin vaiheessa”.