Uusimmat

Rooma-sarjan tähti saattaa palata esittämään Marvelin Tuomaria

09.03.2011 08:43 Muropaketin toimitus

Vuonna 2008 ilmestynyt Punisher: War Zone ei Suomessa päässyt elokuvateatterilevitykseen, joten saattaa olla, ettei moni edes tiedä tästä Marvelin sarjakuvafilmatisoinnista. Siinä Rooma-sarjasta parhaiten tunnettu Ray ”Titus Pullo” Stevenson esitti Frank Castlea, Marvelin väkivaltaisinta sankaria, joka ei pidätä rikollisia vaan ampuu heidät.

Lexi Alexanderin ohjaama elokuva ei ollut mikään suuri menetys, päinvastoin, mutta saattaa silti olla, että Stevenson palaa Tuomarin saappaisiin. Herra on nimittäin omien sanojensa mukaan tavannut Marvelin edustajat, uutisoi elokuvasivusto The Playlist.

”Olemme keskustelleet siitä ja meillä on ollut tapaaminen aiheen tiimoilta. Minusta olisi mahtavaa tehdä uusi Tuomari-elokuva. Saatamme hyvinkin palauttaa Frankin takaisin valkokankaalle”, Stevenson on todennut. Vaikka War Zone oli floppi, piti Marvel miehen roolisuorituksesta. Näyttelijän mukaan hahmon oikeudetkin ovat juuri palanneet Lionsgatelta Marvelille, joten nyt olisi hyvä aika uudelle Tuomari-elokuvalle. Suunnitelmat ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa.

Seuraavaksi Ray Stevenson nähdään toukokuussa ensi-iltansa saavassa Thor-elokuvassa, jossa hän esittää Volstaggia.

Lähde: The Playlist