Uusimmat

Ruumiita ja tuhoa: Ensimmäiset kuvat Star Wars -elokuvan Rogue One kuvauspaikalta

16.09.2015 07:00 Tatu Junni

Fanit odottavat edelleen Star Wars – The Force Awakensia teattereihin, mutta Lucasfilmin / Disneyn tiimi on jo alkanut kuvata Kuolontähdestä kertovaa Rogue One -elokuvaa.

Viihdesivusto TMZ on julkaissut ensimmäiset kuvat Rogue One: A Star Wars Storyn kuvauspaikalta. Ne esittelevät aika eeppistä tuhokuvastoa – ja vahvistavat samalla, ettei tätäkään Star Wars -elokuvaa toteuteta pelkillä digitaalisilla tehosteilla.

Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa joulukuussa.

Elokuvan pääosissa nähdään Felicity Jones, Sam Claflin, Diego Luna, Ben Menderlsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Forest Whitaker, Mads MIkkelsen, Alan Tudyk ja Riz Ahmed.

Ohessa kuvauspaikkakuvista yksi. Lisää löytyy TMZ:n sivuilta.

Lähde: TMZ

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat