Uusimmat

Ryan Goslingin tähdittämä Drive ei saa jatko-osaa, mutta älkää hyvästelkö kuskia vielä

10.10.2012 17:26 Muropaketin toimitus

Drive

Nicolas Winding Refnin ohjaama Drive oli yksi viime vuoden parhaista elokuvista. Kun lähdemateriaalina toimineen kirjan kirjoittanut James Sallis ilmoitti puuhaavaansa jatko-osaromaania, innostui elokuvaväki. Lisää kuskia valkokankaalle! Näin yksinkertainen ei tilanne kuitenkaan ole.

The Evening Standardille antamassaan haastattelussa Nicolas Winding Refn paljasti, ettei hän suunnittele jatko-osaa Drivelle. Itseasiassa miehen tarkat sanat olivat: ”Sitä ei tulla koskaan tekemään”. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin lohduton Goslingin esittämään kuskiin ihastuneille. Refn nimittäin lisäsi: ”Mutta Driven kuski saattaa esiintyä jossain toisessa elokuvassa. Leikittelemme ajatuksella ja katsomme mitä saamme aikaiseksi”.

Mikäli haluaa tietää mitä kuskille tapahtui Drive-elokuvan jälkeen, kannattaa hankkia käsiinsä romaanin jatko-osa Driven. Suomeksi sitä ei ole julkaistu, mutta englanninkielinen versio on jo saatavilla.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Evening Standard