Uusimmat

Saako 1990-luvun scifi-hitti The Fifth Element vielä jatko-osan?

13.09.2013 13:10 Muropaketin toimitus

 The Fifth Element

The Fifth Element oli visuaalinen ilotulitus, jota moni muistelee lämmöllä, vaikka juoni oli silkkaa höttöä. Julkaisusta on aikaa jo 16 vuotta, mutta vielä elokuva voisi saada jatko-osan?

Ainakin ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Luc Besson olisi halukas palaamaan luomaansa maailmaan. Scifi miestä ainakin kiinnostaa, sillä erikoistehosteiden tekeminen on nykyään niin paljon helpompaa kuin vuosina 1996 ja 1997, jolloin The Fifth Elementin tuotanto oli käynnissä.

”Haluaisin joskus ottaa revanssin ja käyttää kaikkia uusia välineitä scifi-elokuvan tekemiseen”, Besson kertoi The Playlist -sivustolle. ”En tiedä olisiko se suoraan yhteydessä The Fifth Elementiin, mutta ainakin elokuva toimisi samalla alueella ja samassa genressä. Näin ollen elokuva olisi yhteydessä The Fifth Elementiin ainakin minulle, vaikkei niiden tarinoilla olisi mitään tekemistä keskenään”.

Luc Bessonilla on tunnetusti jatkuvasti monta rautaa tulessa. Hänen uusin ohjaustyönsä on tällä viikolla USA:ssa ensi-iltansa saava The Family. Sen pääosissa nähdään Robert De Niro, Michelle Pfeiffer ja Dianna Agron.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Playlist