Uusimmat

Saako Pihla Viitalan höpsö Hollywood-leffa Hannu ja Kerttu: Noitajahti jatko-osan vai ei?

22.09.2014 20:50 Muropaketin toimitus

Hannu ja Kerttu: Noitajahti 3D

Jeremy Rennerin ja Gemma Artertonin kieli poskella kirjoitettu Hannu ja Kerttu: Noitajahti sai ensi-iltansa vuoden 2013 alkupuolella. Vaikka elokuva ei laadullaan vakuuttanut, menestyi se budjettiinsa nähden kiitettävän hyvin.

Mutta saako Noitajahti jatkoa?

Ohjaaja-käsikirjoittaja Tommy Wirkolan mukaan asia ei ole hänen käsissään.

”Olen tehnyt Hannu ja Kerttu 2:n käsikirjoituksen ja luovuttanut sen Paramountille. Asia on nyt studion päätettävissä. En tiedä mihin ratkaisuun siellä päädytään”, Wirkola totesi. Samassa yhteydessä hän painotti, että Jeremy Rennerin osallistuminen voi olla hyvinkin haastavaa, sillä mies on nyt melkoisen kiireinen eri tuotantojen parissa.

”Toivottavasti pääsen tekemään toisenkin Hannu ja Kerttu -elokuvan. Ensimmäinen oli vielä opettelua minulle. Nyt olen fiksumpi”, Wirkola totesi toiveikkaana.

Hannu ja Kerttu: Noitajahdissa nähtiin sivuosassa myös suomalainen Pihla Viitala. Tiedossa ei ole, esiintyykö Mina-hahmo mahdollisesti myös jatko-osan käsikirjoituksessa.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Shock Till You Drop