Uusimmat

Saatanan kova hevikomedia saa ensi-iltansa huomenna

11.02.2016 11:27 Tatu Junni

Suomen elokuvateattereihin saapuu huomenna viime syksynä Night Visions -festareilla esitetty metallikomedia Deathgasm.

Jason Lei Howdein ohjaaman ja käsikirjoittaman Deathgasmin soundtrackilla meuhkaavat mm. Emperor, Skull Fist, Nunslaughter, Bulledbelt, Lair of the Minotaur, Beastwars, Ihsahn, Goatesque, Elm Street ja Pathology.

Deathgasmissa lukiota käyvä Brodie muuttaa vasten tahtoaan sukulaistensa hoteisiin kurjaan pikkukaupunkiin. Arjen ankeus saa piristysruiskeen, kun hän tutustuu paikkakunnan metallimusiikkieksperttiin Zakkiin. Kohta perustetaan bändi, ja koko koulun suosituin tyttö Medinakin alkaa jo kiinnostua. Sitten Brodie ja Zakk erehtyvät leikkimään tulella ja ryhtyvät soittamaan kepulikonstein käsiinsä saamia biisiaihioita. Musiikki osoittautuu kirotuksi, ja järkyttävät seuraukset uhkaavat pian koko ihmiskunnan tulevaisuutta…

Dome.fi:n esittelyssä Deathgasmista todettiin mm. seuraavaa:

”Deathgasm on pätevä yhdistelmä metallitribuuttia, kauhukomediaa ja splatteria. Parhaimmillaan leffa on komediana, sillä etenkin alkupuolella vitsit ovat aidosti hauskoja. Parhaimmillaan Jason Lei Howdenin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva löytää huumoria metallimusiikin ja sen ystävien stereotyypeista, sekä ihan vaan teini-iän kasvukivuista.”

Lue myös ohjaajan haastattelu:

Deathgasm-ohjaaja Jason Lei Howden vaihtoi Hobitin heavyyn

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat