Uusimmat

Sacha Baron Cohen kiistää huijanneensa toisesta maailmansodasta selvinnyttä juutalaisnaista Boratin jatko-osaa tehdessä

19.10.2020 20:00 Muropaketin toimitus

Borat: Subsequent Moviefilm julkaistaan Amazon Prime Videossa 23. lokakuuta. Elokuva on omistettu viime kesänä menehtyneelle Judith Dim Evansille.

Viime viikolla uutisoitiin, että Sacha Baron Cohenin tuleva jatko-osa elokuvalle Borat on jo poikinut yhden oikeusjutun. Nyt Deadline uutisoi, ettei tilanne itse asiassa ole niin yksioikoinen kuin syytteen nostanut Judith Dim Evansin perikunta väittää.

Syytteessä väitettiin, että elokuva tekee pilkkaa juutalaisista, ja ettei rouva Evans tiennyt kuvaustilanteessa kyseessä olevan komediaelokuvan vaan hän luuli Cohenin olevan kuvaamassa dokumenttia. Cohen kuitenkin kertoo, että ensimmäistä kertaa koskaan hän paljasti henkilöllisyytensä kuvaustilanteessa.

Cohen kertoi holokaustista selvinneelle Evansille olevansa itsekin juutalainen ja esittävänsä hahmoa, joka ei tiedä holokaustista mitään. Hän on myös luvannut, että Borat 2:n rinnalla Amazon Prime Videossa julkaistaan erillinen dokumentti, missä Evans kertoo kokemuksistaan toisen maailmansodan aikana.