Uusimmat

Samuel L. Jackson antoi Big Gamen suomalaistähdelle odottamattoman lahjan

19.03.2015 21:01 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2015/biggame_jackson_tommila.png

Yksi tänään ensi-iltansa saaneen Big Game -elokuvan parhaista asioista on pääosia esittävien Samuel L. Jacksonin ja Onni Tommilan välinen kemia.

Seura-lehden tämän viikon numerossa (12/2015) ohjaaja Jalmari Helander kertoo Jacksonin ja Tommilan tulleen hyvin toimeen myös silloin, kun kamerat eivät olleet päällä.

”Jacksonilla oli  kuvauksissa huonompiakin päiviä, mutta Onnin kanssa hänellä oli koko ajan todella hyvä yhteishenki”, Helander paljastaa. Hollywoodin coolein näyttelijä tykästyi nuoreen kollegaansa jopa siinä määrin, että kuvausten päättyessä Samuel L. Jackson lahjoitti Onni Tommilalle sähkörummut.

Jalmari Helander kiittelee muutenkin Samuel L. Jacksonin ammattitaitoa.

”Hän ehdotti monia ideoita, millä presidentistä saataisiin tehtyä avuttomampi.”

Jacksonilla oli myös täsmentäviä kysymyksiä roolihahmostaan.

”Jackson kyseli, onko hänen esittämänsä presidentti liberaali vain konservatiivi. Sanoin, että ei aavistustakaan. Jackson lupasi, ettei enää kiusaa minua vaikeilla kysymyksillä.”, Helander muistelee.

Haastattelussa Big Gamen pahistähti Ray Stevenson: ”Olin ehdolla Batmanin ja James Bondin rooleihin”

Arvostelu: Big Gamessa on sopivasti seikkailun makua

Big Game -kisa: Voita elokuvaliput ja kirja ”Big Game – Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen”

Haastattelussa Big Game -ohjaaja Jalmari Helander: ”Samuel L. Jackson saatiin mukaan lakimiesten avulla”

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Seura