Uusimmat

Samuel L. Jacksonin King Kong -elokuvan hirviö on todella iso

21.07.2016 08:05 Tatu Junni

San Diegossa järjestetään perinteiset Comic-Con-nörttimessut viikonloppuna. Eri elokuvastudiot esittelevät tapahtumassa tuoreita ja tulevia julkaisujaan. Niiden joukossa on myös uusi King Kong -elokuva.

Kong: Skull Island käynnistää jättiapinan valkokangasuran alusta – taas kerran. Unohtakaa siis Peter Jacksonin vuoden 2005 omaan mahtipontisuuteensa tukehtunut jättielokuva ja muut variaatiot.

Jordan Vogt-Robertsin ohjaama elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa 2017. Sen pääosia esittävät Tom Hiddleston, Samuel L. Jackson, Brie Larson, Jason Mitchell, Corey Hawkins, Toby Kebbell, Tom Wilkinson, Thomas Mann, Terry Notary, John Goodman ja John C. Reilly.

Uuden King Kongin on kerrottu olevan elokuvahistorian suurin. Kolme päivää ja näemme, millaisen körilään Hiddleston ja Jackson saavat vastaansa. Esimakua tulevasta tarjoaa Twitterissä julkaistu ”motion poster”.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat