Uusimmat

Sandra Bullock saa Gravitysta aivan tolkuttoman ison palkkion

27.02.2014 09:40 Muropaketin toimitus

Gravity

Sandra Bullock teki yhden epätasaisen uransa parhaista roolisuorituksista Alfonso Cuarónin ohjaamassa Gravityssa.

Kehujen ja kiitosten lisäksi Bullockin mieltä lämmittää varmasti tieto siitä, paljonko taaloja avaruustrilleri hänelle tuo. The Hollywood Reporterin tietojen mukaan näyttelijä kerää Gravitysta 70 miljoonan dollarin palkkion.

Tai itse asiassa vähintään 70 miljoonan dollarin.

Tähtitieteellisen summan mahdollistaa Sandra Bullockin ja Warner Bros. Picturesin sopimus, jonka myötä näyttelijä saa 15 prosenttia elokuvan tuloista sen jälkeen, kun hänen ”alkupalkkionsa” eli 20 miljoonaa dollaria on katettu.

Bullock on jo ennestään yksi Hollywoodin parhaiten palkatuista naisnäyttelijöistä yhdessä Angelina Jolien ja Jennifer Lawrencen kaltaisten tähtien kanssa.

Gravity on kerännyt maailmanlaajuisesti yli 700 miljoonan dollarin lipputulot. Ensi maanantaina (Suomen aikaa) selviää montako Oscar-pystiä se kerää.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Gravity oli huikea elokuva – jota osaat tämän videon jälkeen arvostaa vielä entistäkin enemmän 24.2.2014
o Ennen George Clooneya ja Sandra Bullockia Gravitya tähdittivät Robert Downey Jr. ja Angelina Jolie – mihin he katosivat? 20.2.2014
o Rehellinen traileri ylistetystä Gravitysta: ”Starring Incompetent Ripley, Buzz Lightyear And Wall-E!”” 19.2.2014
o Ohjaaja paljasti, mitä kamalaa Sandra Bullockin hahmolle olisi tapahtunut Gravityn vaihtoehtoisessa loppukohtauksessa 17.2.2014
o Avaruustrilleri Gravity tiivistettynä 60 sekuntiin – mukana Keanu Reeves ja alaston George Clooney 11.2.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter