Uusimmat

Scarlett Johansson paljasti, miten rooli Iron Man 2:ssa muutti hänen elämänsä

26.02.2020 20:00 Muropaketin toimitus

Scarlett Johansson on esittänyt Black Widow’n hahmoa Iron Man 2:sta lähtien. Huhtikuun lopussa hahmo saa vihdoin oman elokuvansa.

Scarlett Johanssonin esittämä Black Widow’n oma elokuva julkaistaan Suomessa 29. huhtikuuta. Nyt 35-vuotias Johansson on esittänyt hahmoa jo kymmenen vuoden ajan, vuonna 2010 julkaistusta Iron Man 2:sta lähtien.

Johansson kertoo Vanity Fairin videolla uransa kohokohdista ja paljastaa Natasha Romanoffin roolin muuttaneen hänen elämänsä.

“Iron Man 2 oli ensimmäinen kerta, kun jouduin treenaamaan kamppailua. Se oli uuvuttavaa. Sain tietää saaneeni roolin viisi viikkoa ennen kuvausten alkua. Joten minulla oli aikaa viisi viikkoa muokata itseni rooliin. Se oli erittäin intensiivistä aikaa. Mutta se on ollut minulle todellinen lahja. Olin ehkä 23 tai 24 siihen aikaan. Treenauksen myötä sain elämääni tämän fyysisen terävyyden, mitä en muuten ehkä olisi koskaan saanut”, Johansson selittää.

Katso koko 13-minuuttinen video tästä: