Scarlett Johanssonin tähdittämä Lucy on yhtä aikaa fiksu ja täysin pöljä scifijännäri

Ensi-ilta: 8.8.2014
Alkuperäisnimi: Lucy
Ohjaaja: Luc Besson
Käsikirjoittaja: Luc Besson
Pääosissa: Scarlett Johansson & Morgan Freeman
Pituus: 90 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Lucy vetää douppia ja muuttuu huippuälykkääksi
Arvostelija: Aki Lehti

Luc Besson on pitkästä aikaa ohjannut hyvän elokuvan. Lucy yrittää olla syvällisiä pohtiva scifi-jännäri, mutta lopputulos on pöhköä tieteistoimintaa. Sellaisenaan se on oikein viihdyttävä paketti.

Ohjaajana Luc Bessonin nimi yhdistyy edelleenkin 1990-luvun Nikitaan, Léoniin ja The Fifth Elementiin. Moniosaaja Besson on viimeisen 15 vuoden ajan keskittynyt enemmän tuottajan ja käsikirjoittajan hommiin, vaikka on hän välillä ohjaajan pallillakin istunut.

Viime vuonna ilmestynyt Mafiaperhe oli melkoinen kammotus, mutta Lucy näyttää, että Luc Bessonilla on ohjaajanakin vielä jotain annettavaa.

Myös Lucyn käsikirjoitus on Bessonin tehtailema. Leffan idea on simppeli. Scarlett Johanssonin esittämä Lucy joutuu vastoin tahtoaan huumekuriiriksi. Min-sik Choin taiwanilaisen gansteri Jangin toimesta Lucy kohtaa kirurginveitsen, ja hups, nainen on hetkessä yhtä superhuumetta sisältävää pakettia painavampi. Lucyn sisälle jemmattu douppipussukka kuitenkin hajoaa, ja suurina annoksina sillä on omituiset vaikutukset. Tavallisesta naisesta tulee hetkessä superälykäs.

Lucyn koko juoni perustuu siihen väärään väittämään, että ihminen käyttää vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistaan. Morgan Freemanin esittämä professori Samuel Norman tutkii ja spekuloi, mitä tapahtuisi, jos prosentti olisi suurempi. Hänen luentonsa toimivat kertojaäänenä tarinalle.

Onneksi rooliin on saatu Freeman, sillä hänen selostaminaan väärätkin tieteelliset faktat kuulostavat enemmän kuin uskottavilta.

Superhuume ei tee Lucysta vain superälykästä, vaan muuttaa hänet jonkin sortin supersankariksi. Nainen potkii pahiksista iisisti ilmat pihalle, hallitsee telekineesin, kommunikoi toisella puolella maapalloa olevan professorin kanssa yhdistämällä mielensä nettiin ja pystyy jopa liikkumaan ajassa.

Yhden vuorokauden sisällä tapahtuvan elokuvan aikana yhä uusia kykyjä saava Lucy yrittää löytää eri puolilta maapalloa muut huumeen salakuljettajat ja tiensä professorin luo. Hän ymmärtää kaiken ihmisyydestä, elämästä ja universumista – ja haluaa jakaa tietonsa.

Luc Bessonin käsissä Lucyn taistelukohtaukset ovat tyylikkään näköisiä, ja välillä meno yltyy melkoisen väkivaltaiseksikin. Väliin vähän tökerösti leikatut pätkät esittelevät esimerkiksi villieläimiä luonnossa. Bessonin symboliikka on kaikkea muuta kuin hienovaraista. Vähän väliä ruudulle lävähtää luku, joka kertoo montako prosenttia aivojensa kapasiteetista Lucylla on käytössään. Tuntuu kuin pelaisi videopeliä, jossa numerot kertovat pääsystä seuraavalle tasolle.

Lucy ilmeisesti yrittää olla syvällisiä pohtiva scifi-jännäri, mutta lopputulos on pöhköä tieteistoimintaa. Sellaisenaan se on oikein viihdyttävä paketti. Kun Lucysta tulee superälykäs, se tarkoittaa aluksi valitettavasti taas sitä, että hahmo tietää asioita ilman opettelua. Siinä vaiheessa kun nainen muuttuu melkeinpä omnipotentiksi supersankariksi, on aika nostaa jalat ylös ja nauttia leffasta perinteisen pöhkönä kesäviihteenä.

Tavallisesta tallaajasta taisteluautomaatiksi ja siitä lähes jonkin sortin jumalolennoksi muuttuva Scarlett Johansson vetää roolinsa hyvin. Morgan Freeman on Morgan Freeman, ja se riittää.

Lopussa leffa leviää täysin käsiin ilmeisen tietoisesti. Tuntuu siltä kuin Luc Besson itsekin vihdoin luovuttaisi. Hän huomaa, ettei tätä voi enää viedä loppuun asti millään järkevällä keinolla.

Elämän, rakkauden, universumin ja kaiken tarkoitus tulevat Lucylle selväksi, mutta me katsojat saamme tyytyä tuijottamaan lapasesta lähteviä tietokone-efektejä. Silti Lucy taitaa olla Bessonin paras ohjaustyö sitten The Fifth Elementin. Elokuva on täysi sekamelska ja hyvä juuri sellaisena.