Uusimmat

Seitsemän ihmistä loukkaantui G.I.Joe -elokuvan kuvauksissa

27.04.2008 19:31 Muropaketin toimitus

kStephen Sommersin G.I.Joe-elokuvaa kuvataan parhaillaan Prahassa. Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa syksyllä 2009, mutta valitettavasti sen kuvaukset eivät ole edenneet ongelmitta. Kuluvana viikonloppuna peräti seitsemän ihmistä loukkaantui kuvauksissa sattuneessa liikenneonnettomuudessa.

Vaaratilanne syntyi, kun eräässä elokuvan kulkuneuvoista esiintyi jarruvika. Ajoneuvo törmäsi bussiin ja useampaan henkilöautoon alueella, joka oli vuokrattu Prahan kaupungilta elokuvan kuvauksia varten. Viranomaisilta ja elokuvan tuotantoyhtiöltä saatujen tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

G.I.Joe tunnetaan Suomessa ja Euroopassa paremmin nimellä Action Force. Kyse on Hasbron armeijahenkisestä action-figuurisarjasta, josta tehtiin myös sarjakuvalehtiä ja piirrosanimaatioita. Suomessa Action Force -sarjakuva ilmestyi vuosina 1988-1995.

Muropaketin uusimmat