Uusimmat

Selitetty: Tämän takia Punisher ja Defenders eivät olleet mukana Daredevilin uusissa jaksoissa

22.10.2018 21:02 Muropaketin toimitus

Daredevilin kolmas kausi on nyt katsottavissa Netflixissä.

Netflixissä on nyt julkaistu kolmas kausi Marvel-sarjasta Daredevil. Kolmas kausi sijoittuu The Defenders -sarjan ja The Punisherin jälkeiseen aikaan, mutta silti siinä ei nähdä mukana Daredevilin Defenders-kavereita Jessica Jonesia, Luke Cagea tai Iron Fistiä, eikä myöskään Tuomaria.

Comicbook jututti sarjan showrunneria Erik Olesonia, joka on valottanut syytä tuttujen hahmojen puuttumiseen Daredevilin uusista jaksoista. Hänen mukaansa syitä on monia, mutta yhtenä hän pitää sitä, että Matt Murdock pitää itseään osasyyllisenä Wilson Fiskin eli Kingpinin vapautumiseen vankilasta ja hän on päättänyt oikaista vääryyden.

Lisäksi Oleson selittää Daredevilin henkisen tilan olevan syynä siihen, ettei tämä ota yhteyttä Defenders-kavereihinsa. The Defendersin lopussahan hän kävelee ulos luhistuvasta rakennuksesta mutta Elektra ei. Murdock on sen vuoksi henkisesti melkoisen alamaissa.

Lopullinen syy on kuitenkin draaman käsikirjoittamisessa. “Jos Matt voisi yksinkertaisesti soittaa Luke Cagelle, Jessica Jonesille tai Danny Randille ja pyytää heitä apuun pahisten kukistamiseksi, tarinan dramaattisesta rakenteesta tulisi toispuoleinen. Siitä tulisi tylsä”, Oleson kertoo.