Uusimmat

Selitetty: Tämän takia uuden Halloween-elokuvan nimi on hämäävästi pelkkä Halloween

02.10.2018 20:51 Muropaketin toimitus

Halloween-ohjaaja David Gordon Green paljasti harkinneensa elokuvalleen myös muita nimiä. Uusi Halloween saa Suomen ensi-iltansa 19. lokakuuta.

David Gordon Greenin ohjaama Halloween on jo kolmas samaa nimeä kantava Halloween-elokuva John Carpenterin alkuperäisen, vuonna 1978 julkaistun klassikon sekä Rob Zombien vuonna 2007 ohjaaman remaken jälkeen.

Entertainment Weeklyn mukaan Green tiimeineen harkitsi myös muita nimiä sekaannuksen välttämiseksi. Yksi vaihtoehtoisista nimistä oli The Shape, Carpenterin elokuvassa Michael Myersin hahmolle lopputeksteissä annetun nimen mukaan.

“Se oli outo keskustelu. Pitäisikö meidän kutsua sitä The Shapeksi? Kutsummeko sitä Halloween Returnsiksi? Käytännössähän se on kolmas Halloween II. Emme kuitenkaan halunneet, että katsoja, joka ei ole tuttu edellisten elokuvien kanssa, kokisi että hänen olisi ensin pakko katsoa kaikki edelliset elokuvat. Joten ajattelimme, kaikessa yksinkertaisuudessaan, sitten kutsua sitä vain Halloweeniksi”, Green kertoo.

Jamie Lee Curtis palaa valkokankaille taistelemaan Michael Myersia vastaan lokakuun 19. päivä.