Uusimmat

Selitetty: Tämän takia Wonder Womanin jatko-osa sijoittuu 1980-luvulle

10.12.2019 21:00 Muropaketin toimitus

Patty Jenkinsin ohjaama Wonder Woman 1984 julkaistaan kesäkuussa 2020.

Gal Gadotin esittämä Wonder Woman palaa valkokankaille ensi kesäkuussa. Ensimmäisessä elokuvassaan hänet nähtiin taistelemassa Ensimmäisessä maailmansodassa, mutta jatko-osa sijoittuu 1980-luvulle.

Colliderin uutisen mukaan elokuvan ohjaaja Patty Jenkins on selittänyt ajankohdan muutoksen johtuneen luonnollisista syistä ja kahden elokuvan sitomisen toisiinsa olleen lopulta yllättävän helppoa.

“Miksi 1984? Halusimme tuoda Dianan nykymaailmaan. Mutta 80-luku on aika, jonka synonyymina Wonder Woman vahvasti toimii, joten oli mahtavaa nähdä hänet siellä. Keskeisintä on kuitenkin se, että se aika on tavallaan länsimaisen yhteiskunnan huippukohtia ja elämme nyt sen ajan menestyksen jälkimainingeissa. Olin utelias laittamaan meidän Wonder Womanimme törmäämään moderniin uskomussysteemiimme ja sen synnyttämiin pahiksiin ja näkemään, mitä siitä syntyy. Se kaikki toimi melko luonnollisesti”, Jenkins kertoo.

Gadotin lisäksi Wonder Woman 1984:n muita tähtiä ovat Chris Pine, Kristen Wiig, Pedro Pascal, Connie Nielsen ja Robin Wright.