Uusimmat

Seuraavan Mad Max -elokuvan ensi-ilta paljastettiin

Kuva: © Warner Bros.

29.12.2020 08:34 Muropaketin toimitus

Mad Max: Fury Roadista tutun Furiosan omaa elokuvaa saadaan odottaa vielä pari vuotta.

Vaikka Warner Bros. julkaiseekin ensi vuonna kaikki elokuvansa Yhdysvalloissa samaan aikaan teattereissa ja HBO Max -palvelussa, niin vuonna 2022 on tarkoitus palata normaaliin päiväjärjestykseen. Nyt studio paljastaa Deadlinen mukaan jo vuoden 2023 elokuviensa ensi-iltoja, joiden joukossa on odotettu Mad Max -elokuva Furiosa.

Kyseessä on esiosa Fury Road -leffalle, jonka nimikkoroolissa nähdään Anya Taylor-Joy. Mukana ovat myös muun muassa Chris Hemsworth ja Yahya Abdul-Mateen II.

Furiosa saapuu näillä näkymin teattereihin 21.7.2023.

Leffan ohjaajana toimii jälleen George Miller, joka vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Nico Lathourisin kanssa. Kuvaukset alkavat ensi vuonna, mutta vasta kunhan Miller saa Three Thousand Years of Longing -elokuvansa purkkiin ja Hemsworth kuvattua Thor: Love and Thunder -elokuvan osuutensa. Niiden kuvaukset ovat tällä hetkellä käynnissä Australiassa, jossa myös Furiosa kuvattaneen.