Uusimmat

Seuraavan Tomb Raider -elokuvan nimi saattoi juuri paljastua – ”ei vielä hyväksytty”

17.05.2021 15:10 Muropaketin toimitus

Tomb Raiderin jatko-osa on saanut alustavan nimen, paljastaa ohjaaja-käsikirjoittaja Twitterissä.

Vuoden 2018 Tomb Raider elokuvalle on ollut jatko-osa suunnitteilla jo muutaman vuoden, mutta projekti ei ole päässyt vielä kunnolla käyntiin. Nyt näkyy kuitenkin valoa tunnelin päässä, sillä kuten Eurogamer kertoo, on elokuvan käsikirjoituksesta ensimmäinen versio valmiina.

Lovecraft Country -sarjasta tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja Misha Green on jakanut Twitterissä kuvan käsikirjoituksen kansilehdestä. Samalla selvisi myös elokuvan työnimi.

Tomb Raiderin jatko-osa kantaa nimeä Tomb Raider: Obsidian.

Green kuitenkin korostaa, että nimeä ei ole vielä hyväksytty. Sitä ei siis kannata vielä ottaa kiveenhakattuna totuutena.

Joka tapauksessa uusi Tomb Raider -elokuva etenee viimeinkin. Tuotannon aikataulusta ei ole tarkempaa tietoa.

Muropaketin uusimmat