Shooter

Muistatteko Sopranosin kolmannen kauden jakson Employee of the Month, jossa Tony Sopranon terapeutti tohtori Melfi raiskattiin? Jälkikäteen Melfi herkutteli kostofantasioilla, joissa hän usuttaisi gangsteripomon hyökkääjänsä kimppuun. Kammottava tilanne tuntui tarjoavan kaksi huonoa vaihtoehtoa, joista lainkuuliaisen psykiatrin oli pakko valita.

Shooterin päähenkilöllä, tarkk’ampuja Bob Lee Swaggerilla (Mark Wahlberg) ei ole moisia ongelmia. Kun hallituksen kertaalleen kusettama patriootti huomaa joutuneensa vielä toisenkin vedätyksen kohteeksi, hän nappaa kiväärin ja lähtee paukuttelemaan ihmisten aivoja pellolle.

1970-luvulla yhdysvaltalaisilla elokuvantekijöillä oli hyvät perusteet tehdä Korppikotkan kolmen päivän kaltaisia leffoja, joissa hallitus huijasi omia kansalaisiaan. Olihan paljastunut, että presidentti Nixon oli tehnyt juuri niin. Antoine Fuquan ohjaama Shooter puolestaan on puhdasverinen toimintaelokuva, joka yrittää hankkia uskottavuutta mollaamalla Yhdysvaltain hallitusta. Lopputulos on suunnilleen yhtä yhteiskuntakriittinen kuin Salaiset kansiot, jonka Illuminati-henkinen vehkeily tuo mieleen.

Toimintaelokuvaksi Shooterilla on muutama ansio. Se on ensimmäisen puolen tunnin ajan varsin jännä. Sen jälkeen mysteerit jäävät kakkossijalle, kun ultramachosti nimetty Swagger (’uho’) ratkaisee ongelmansa etsimällä syylliset ja tuulettamalla heidän kallojaan. Räjähdykset ovat isoja ja subwoofer-kanava kovassa käytössä, mutta toimintaohjaajana Fuqua on keskitason tumpelo. Hän leikkaa kuvia toisen perään sellaisella tahdilla, ettei katsoja ole vaarassa kokea minkäänlaista jännitystä.

Käsikirjoitus on pahimmillaan sellaista tuubailua, ettei näyttelijöitä voi oikein syyttää tylsistä esityksistä. Kunniamaininnan ansaitsee Danny Glover, joka on muminasta päätellen pidetty huumattuna kuvausten ajan.

Palataanpa vielä Sopranosiin. Melfin pulma jäi loppujen lopuksi ratkaisematta ja hänen suhteensa Tonyn kanssa muuttui ikuisiksi ajoiksi. Shooterissa vihjataan selvästi, että Kate Maranin esittämä Sarah raiskataan. Ainoa perustelu tälle tuntuu olevan, että sen takia Sarah saa tyhjentää lippaallisen luoteja roiston rintakehään leffan loppupuolella. On turha kuvitella, että se antaisi lattealle hahmolle sen enempää sisäistä elämää.

Onpahan vain hyvä syy tappaa joku.