Uusimmat

Sicario-ohjaajan Arrival-elokuvan uudet kuvat pitävät avaruusolennot piilossa

06.10.2016 10:22 Tatu Junni

Arrival

Denis Villeneuven scifi-draama Arrivalista on julkaistu kolme uutta kohtauskuvaa. Ne keskittyvät elokuvan ihmishahmoihin – avaruusolennot pidetään tällä kertaa piilossa.

Arrival on toista maata kuin useimmat valkokankaan viime aikaiset avaruusolentoelokuvat. Sen juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

”Kun salaperäisiä avaruusaluksia laskeutuu ympäri maapalloa kielitieteilijä Louise Banksin (Amy Adams) johtama eliittitiimi kutsutaan tutkimaan. Ihmiskunnan ajautuessa sodan partaalle Banks ja hänen tiiminsä kisaavat aikaa vastaan saadakseen vastauksia, joiden vuoksi hän on valmis saattamaan vaaraan itsensä – ja mahdollisesti koko ihmiskunnan.”

Myös Jeremy Rennerin tähdittämän elokuvan ensi-ilta on Suomessa 2. joulukuuta.

Festivaalilevitykseen jo ehtinyt Arrival on kerännyt runsaasti kehuja ja sen kohdalla on puhuttu jopa Oscar-ehdokkuuksista.

ARRIVAL

arrival-6

arrival-7

 

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat