Uusimmat

Simpsonit on muuttunut 30 vuodessa todella paljon – Näin erilaiselta Bart Simpson näytti ensimmäisissä jaksoissa

26.05.2021 08:21 Muropaketin toimitus

Simpsoneita on nyt nähty 32 tuotantokauden verran. 

Insider on julkaissut uuden Movies Insider -sarjansa jakson, jossa keskitytään tällä kertaa Simpsoneihin. Sarjan 32. tuotantokausi päättyi Yhdysvalloissa pari päivää sitten, jonka kunniaksi Simpsoneita alusta asti tehneet käsikirjoittaja-ohjaaja-animaattori David Silverman ja showrunner Al Jean avaavat Simpsoneiden animaatiotyyliä.

Keltaisten mulkosilmien animaatio on nykyään tietysti jotain aivan muuta kuin alussa, saati sitten ennen sarjan alkua, jolloin Simpsonit esiintyivät The Tracey Ullman Show’ssa.

Muropaketti jututti Al Jeania viime syksynä Disney Plussan aloittaessa toimintansa Suomessa. Jean kertoi muun muassa sarjan teosta koronaviruspandemian keskellä ja selitti olevansa tyytyväinen, ettei sarjan jaksoja ole lähdetty muuttamaan jälkikäteen.

Simpsoneiden showrunner Al Jean Muropaketin haastattelussa: ”En halua että sarjallemme käy kuten Star Wars -elokuville”

Simpsoneita löytyy tällä hetkellä Disney Plussasta 31 kauden verran.

MAINOS | Marvelia, Star Warsia ja paljon muuta – Tilaa Disney+ hintaan 8,99 € / kuukausi tai 89,90 € / vuosi