Uusimmat

Solo: A Star Wars Story -elokuvan hahmo teki yllätyspaluun – Näin Emilia Clarke reagoi asiaan

04.06.2021 18:00 Muropaketin toimitus

Game of Thrones -tähti Emilia Clarke esitti Solo: A Star Wars Story -elokuvassa hahmoa nimeltä Qi’ra. Nyt hahmo on palannut sarjakuvamuodossa.

Solo: A Star Wars Story julkaistiin vuonna 2018, jolloin se ei menestynyt taloudellisesti mitenkään hyvin, mutta on silti ajan mittaan saanut monet Star Wars -fanit toivomaan jatkoa. Toistaiseksi Lucasfilm ei ole kuitenkaan vielä vahvistanut sille elokuvallista tai sarjallista jatkoa tai spinoffia.

Emilia Clarke esitti elokuvassa Qi’ra nimistä hahmoa, joka on nyt palannut kuvioihin uudessa Star Wars -sarjakuvassa Star Wars: War of the Bounty Hunters. Sarjakuva sijoittuu ajallisesti Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun väliseen aikaan.

Clarke kertoo Comic Bookin haastattelussa olevansa asiasta iloinen:

“Se merkkaa minulle niin paljon, aivan valtavasti. Tunnen hänen taustatarinansa ja historiansa. Elokuva ei ehkä mennyt sinne asti, mutta oli kunnia ja etuoikeus olla mukana tuossa universumissa näyttelijänä… En uskonut, että asia liikuttaisi minua näin paljon”, Clarke kertoo.

War of the Bounty Hunters #1 paljastaa, että Qi’ralla on edelleen, yli kymmenen vuotta Solo-elokuvan tapahtumien jälkeen, kytköksiä rikossyndikaatti Crimson Dawniin ja hän on edelleen siinä keskeinen peluri.