UUSIMMAT

Solo: A Star Wars Storyn epäonni jatkuu – ei pääse kilpailemaan Oscarista, koska joku unohti ilmoittaa elokuvan ehdolle

13.12.2018 17:00 | Muropaketin toimitus

Ensi vuoden Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa 24. helmikuuta.

Ensimmäinen kierros Oscar-gaalan musiikkikategorioiden äänestyksessä on alkanut. Kun Akatemian musiikkialan äänestäjät valitsevat gaalan varsinaisia ehdokkaita, vaihtoehdoista kuitenkin puuttuu muutama oleellinen elokuva, kertoo Variety.

Esimerkiksi Solo: A Star Wars Story, jonka musiikin on John Williamsin tuotannon pohjalta säveltänyt John Powell, ei päässyt mukaan äänestykseen. Tämä johtuu siitä, että elokuva ilmoitettiin kisaan liian myöhään – deadline ehdokkuuksien asettamiselle oli marraskuun 15.

Muita äänestyksestä hylättyjä ehdokkaita on muun muassa tammikuun puolivälissä Suomen ensi-iltansa saava Green Book, joka kertoo Yhdysvaltojen syvässä etelässä 1960-luvulla kiertäneestä, mustaihoisesta konserttipianistista. Kris Bowersin säveltämän scoren hylkäysperusteena oli sen lähteenä käytetyn musiikin huomattava osuus varsinaisessa elokuvassa.