Uusimmat

Sonic the Hedgehog -elokuva myöhästyy ensi vuoteen – Syynä trailerin keräämät haukut

25.05.2019 13:02 Muropaketin toimitus

Sonic the Hedgehog -elokuvan oli määrä ilmestyä jo tulevana syksynä. Trailerien aiheuttaman negatiivisen reaktion vuoksi elokuvan kanssa on kuitenkin otettu aikalisä.

Ohjaaja Jeff Fowlerin mukaan Sonic-elokuvan ensi-ilta on siirretty marraskuulta helmikuun 14. päiväksi, eli nyt vauhtisiilin seikkailuja pääsee katsomaan sopivasti ystävänpäivänä. ”Tarvitsemme hieman lisäaikaa tehdäksemme Sonicista juuri sopivan”, Fowler kertoo Twitterissä.

Aikaa käytetään ainakin Sonicin kritiikkiä keränneen ulkomuodon muuttamiseen. Sonic-elokuvasta povattiin aiemmin pahaa floppia, joten ensi-illan siirtäminen lienee varsin hyvä ajatus. Jää kuitenkin nähtäväksi, riittääkö sekään elokuvan pelastamiseen.