Uusimmat

Sopranos-elokuva The Many Saints of Newark sai ohjaajan – tuttu hittisarjan maailmalle ennestään

04.07.2018 13:51 Muropaketin toimitus

Sopranos-tv-sarjan esiosaksi suunniteltu elokuva The Many Saints of Newark on saanut ohjaajakseen aiemminkin Sopranosin kanssa työskennelleen Alan Taylorin.

Sopranos-tv-sarjan luoja David Chase on yhdessä Sopranos-veteraani Lawrence Konnerin kanssa kirjoittanut käsikirjoituksen hittisarjan esiosaksi suunnitellulle elokuvalle. Käsikirjoitus sijoittuu Newarkin mellakoiden aikaan 1960-luvulle, jolloin alueen italialaissyntyiset ja afroamerikkalaiset olivat toistensa kimpussa ja molemmilla puolilla olevat gangsterit kokivat kovia. Tarinan sijoittaminen tuohon aikaan antaa elokuvan tekijöille mahdollisuuden käyttää Sopranos-hahmoja nuorempina versioina.

Sopranos-elokuva kantaa nimeä The Many Saints of Newark ja sen ohjaajaksi on nyt The Wrapin uutisen mukaan kiinnitetty Alan Taylor, joka on ohjannut myös useita tv-sarjan jaksoja. Viime aikoina Taylor on ohjannut mm. Game of Thronesia sekä valkokankaan puolella Thor: The Dark Worldin ja Terminator Genisysin.

Elokuvan näyttelijäkaartin valinta tulee olemaan toinen kiinnostava kysymys, sillä James Gandolfinin saappaita Tony Sopranona – olipa hän sitten miten nuori tahansa – on varmasti vaikea täyttää.

The Many Saints of Newarkin julkaisuaikataulua ei ole vielä julkistettu.