UUSIMMAT

South Parkin 25. tuotantokausi alkaa vihdoinkin – Jaksoja on odotettu jo kaksi vuotta

17.01.2022 09:11 Muropaketin toimitus

South Park -spesiaalien lisäksi luvassa on lopultakin myös uusia normijaksoja.

Comedy Central -kanava tiedottaa South Park -sarjan 25. tuotantokauden alkavan vihdoinkin.

Pandemia laittoi myös South Parkin aikataulut uusiksi. Edellinen tuotantokausi nähtiin vuoden 2019 loppupuolella, jonka jälkeen sarjan luojat Trey Parker ja Matt Stone päättivät tehdä kaksi tunnin mittaista spesiaalijaksoa.

The Pandemic Special nähtiin vuoden 2020 syyskuussa ja South ParQ Vaccination Special vuoden 2021 maaliskuussa.

Parker ja Stone allekirjoittivat viime elokuussa uuden 900 miljoonan dollarin sopimuksen, joka sisältää 14 South Park -tv-elokuvaa ja kuusi tuotantokautta.

Elokuvista puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, sillä marras- ja joulukuussa nähdyt South Park: Post Covid – ja South Park: Post Covid: The Return of Covid -olivat periaatteessa aivan samanlaisia spesiaalijaksoja kuin kaksi niitä edeltänyttä episodia. Elokuvissa niiden kutsumisesta elokuviksi väännettiinkin vitsiä.

Post Covid -leffat olivat parasta South Parkia todella pitkään aikaan. Toivottavasti taso pysyy yhtä korkealla vain kuudesta jaksosta koostuvalla 25. kaudella, joka alkaa 2. helmikuuta. Suomessa sarjaa esittää tuoreeltaan Paramount+.