Uusimmat

Spider-Man 2:n pahiksen näyttelijä haluaa taistella myös uutta Hämistä vastaan

19.08.2014 12:20 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2014/spiderman2ksksks.png

Alfred Molina esitti Tohtori Mustekalaa Sam Raimin ohjaamassa Spider-Man 2:ssa. Vielä 10 vuoden jälkeenkin näyttelijä haluaisi palata pätkimään seittisinkoa.

Sony Pictures aikoo julkaista Hämähäkkimiehen vihollisiin keskittyvän Spider-Man-elokuvan marraskuussa 2016. Arvatenkin elokuvassa on mukana Tohtori Mustekalakin, aivan kuten Sinister Sixin (suom. Kuuden kopla) useissa sarjakuvaversioissakin.

”Minulla ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa ison budjetin elokuvaa tehdessä kuin Spider-Man 2:n kohdalla. Se oli hienoa aikaa, ja rakastin sitä. Palaisin rooliin ja tekisin sen uudelleen ihan koska vain”, Molina ilmoitti Collider-sivuston haastattelussa.

Sony tuskin tahtoo Alfred Molinaa enää Tohtori Mustekalan rooliin, sillä suuri yleisö on jo valmiiksi sekaisin Hämiksen edesottamuksista valkokankaalla. Sarja käynnistettiin alusta kesällä 2012 The Amazing Spider-Manilla, mikä on kuitenkin jäänyt osalta yleisöä huomaamatta.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider