Uusimmat

Star Wars -legenda John Williamsille tehdään kunniaa Kuopiossa

14.10.2015 16:26 Muropaketin toimitus

Across the Stars – Elokuvamusiikin konsertti tuo Kuopion Musiikkikeskukseen marraskuussa elokuvamusiikin helmiä. Tarjolla on sulosävelmiä muun muassa legendaarisen John Williamsin tuotannosta.

John Williams kuuluu merkittävimpiin ja tunnetuimpiin nykyisistä elokuvamusiikin säveltäjistä. Williams on voittanut viisi Oscar-palkintoa ja ollut ehdokkaana 49 kertaa. Williams on säveltänyt musiikkia klassikkoelokuviin kuten Tappajahai, E.T., Pelastakaa sotamies Ryan, Indiana Jones -elokuvat sekä tietysti Star Warseihin.

Across the Stars -konsertissa esiintyvät Kuopion konservatorion ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteiset AmKo-Sinfonia ja Nuorisosinfoniaorkesteri kapellimestari Rauno Tikkasen johdolla. Yli 80 soittajasta kootussa orkesterissa esiintyy Kuopion konservatorion musiikin perusopetuksen oppilaita sekä konservatorion ja Savonia-ammattikorkeakoulun musiikin ammattiopiskelijoita.

Konsertin visuaalisen toteutuksen ovat tehneet Hatsalan yläkoulun kuvataidepainotteisten luokkien oppilaat projektityönä. Oppilaat esittävät omia näkemyksiään elokuvamusiikin sävelmistä kuvan keinoin – miltä musiikki ja sen esittämät tunteet näyttävät visuaalisesti nuorten silmin.

Across the Stars – Elokuvamusiikin konsertti järjestetään Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa tiistaina 3.11.2015 klo 19.00. Liput ovat jo myynnissä Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynnistä ja Lippupisteessä.

John Williams