Uusimmat

Star Wars -tähti Adam Driver saattoi spoilata The Last Jediä juuri massiivisella tavalla

31.10.2017 14:50 Muropaketin toimitus

Star Wars: The Last Jedi on enää reilun kuukauden päässä. Tarinan juonenkäänteitä varjellaan tarkasti, mutta joskus näyttelijät saattavat lipsauttaa jotain oleellista. Nyt mahdollisen spoilerin on haastattelussa heittänyt Kylo Reniä esittävä Adam Driver.

GQ:lle antamassaan haastattelussa Adam Driver kertoo ensiksi oman hahmonsa Kylo Renin olevan kaikkea muuta kuin yksiselitteinen:

”Muistan alkuperäiset keskustelut asioiden ’nylkemisestä’, kerrosten pois kuorimisesta, jotta ihmiset voisivat muuttua toisiksi, ja se henkilö, jota Kylo esittää ulospäin ei ole se, mitä hän todella on. Hän on haavoittuvainen lapsi, joka ei tiedä minne laittaisi kaiken energiansa, mutta kun hän laittaa naamion päähänsä, yllättäen hän näytteleekin roolia. Se oli JJ:n [edellisen elokuvan ohjannut Abrams] alkuperäinen idea ja mielestäni Rian [tulevan elokuvan ohjaaja Johnson] vei sen uudelle tasolle.”

Samalla hän kuitenkin tekee mahdollisen juonipaljastuksen puhumalla ”piilossa olevasta prinsessasta”:

”Meillä on myös tämä prinsessa, joka piilottelee sitä kuka hän oikeasti on pysyäkseen hengissä ja piilossa Kylo Reniltä, ja pysymällä piilossa kaikkien temppujen takana.”

Kyseessä voi olla vain Driverin oma tapa ilmaista asia, tai sitten se on todellinen juonipaljastus Daisy Ridleyn esittämän Reyn kuninkaallisesta alkuperästä. Totuus nähdään 13. joulukuuta, kun Star Wars: The Last Jedi saa ensi-iltansa.