Uusimmat

Stellan Skarsgård astuu syrjään Thor-elokuvasarjasta

26.02.2016 08:44 Tatu Junni

Marvelin valkokangasuniversumia varten luotu Eric Selvig on ollut ratkaiseva osa Thor-elokuvasarjaa ja piipahtipa nakuileva nero myös molemmissa Avengerseissa.

Stellan Skarsgårdin esittämä tiedemies ei kuitenkaan ole mukana enää kolmannessa Thor-elokuvassa.

”Minulla on viiden elokuvan sopimus Marvelin kanssa ja jäljellä on vielä yksi elokuva. Thor 3 ei ole kalenterissani, mutta saatan olla mukana seuraavassa Avengers-elokuvassa”, ruotsalaistähti kertoi Den of Geek -sivuston haastattelussa.

Syksyllä 2017 ensi-iltansa saava Thor: Ragnarok sijoittuu ennakkotietojen mukaan kosmisiin maisemiin, joten sikäli Maassa elävän Selvigin poissaolo on helppo ymmärtää. Vuonna 2018 ilmestyvä Avengers: Infinity War Part I sen sijaan sijoittuu ainakin osittain planeetallemme, vaikka sen pääpiru Thanos kosminen kosmopoliitti onkin.

Thor

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat