Uusimmat

Stephen Kingin bestselleriin pohjautuva HBO Nordic -sarja saa jatkoa “kunhan se nyt vaan saadaan kuvattua”

16.10.2020 08:51 Muropaketin toimitus

Alun perin minisarjaksi tarkoitettu Stephen King -adaptaatio saakin toisen tuotantokauden.

Alkuvuodesta HBO Nordicilla nähty Stephen Kingin vuoden 2018 saman nimiseen kirjaan perustuva The Outsider -sarja saa jatkoa, vaikka sen oli alun perin tarkoitus olla vain minisarja.

Asian lipsautti itse kauhumaestro Entertainment Weeklyn haastattelussa, jossa hän promosi Yhdysvalloissa uuteen Peacock-suoratoistopalveluun tarjolle tulevaa Mr. Mercedes -sarjaa, jonka kaikki kolme kautta löytyvät Suomessa C Moresta.

Sekä The Outsiderissa että Mr. Mercedeksessä nähdään hahmo nimeltään Holly Gibney, jota esittää kaksi eri näyttelijää. The Outsiderissa roolissa nähdään Cynthia Erivo, jonka King mainitsee saavan enemmän ruutuaikaa.

– Hän pääsee syvemmälle rooliin, sillä luvassa on The Outsiderin kakkoskausi, kunhan sen kuvaukset vain saadan käyntiin, King sanoo.

Enempää kirjailija ei suostu kertomaan, vaikka tietääkin mitä on luvassa.

– Olen lukenut muutaman käsikirjoituksen. Ne ovat loistavia ja luvassa on lisää yliluonnollisia elemenntejä. Voisin paljastaa enemmänkin, mutta sitten minun pitäisi tappaa sinut, King sanoo toimittajalle.

Muropaketin arviossa The Outsiderin ensimmäinen kausi keräsi kehut ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Mukavan verkkaisesti etenevä kertomus antaa asioille aikaa tapahtua ja taitavien näyttelijöiden esitellä osaamistaan kaikessa rauhassa. Ilmeisen yliluonnollista pahuutta ei näytetä eri muodoissaan kovinkaan paljon, vaan kauhu syntyy suurilta osin katsojan mielessä.”

Koko arvio löytyy täältä: HBO Nordicin Stephen King -sarja The Outsider on alkuvuoden tv-tapaus