Uusimmat

Steven Spielberg: “Yhdenkään Netflix-elokuvan ei pitäisi saada Oscaria”

23.03.2018 17:03 Muropaketin toimitus

Ohjaaja Steven Spielberg olisi valmis antamaan Netflix-elokuville Emmy-palkintoja mutta haluaisi jättää ne Oscareiden ulkopuolelle.

Steven Spielbergilla on vahvat mielipiteet Netflix-elokuvista. Hänen mielestään ne (ja muut vastaavat suoratoistopalveluihin tuotetut elokuvat) pitäisi jättää huomiotta Oscar-gaalassa. Hänen mukaansa niitä pitäisi ajatella “tv-elokuvina”.

Spielberg on elokuvateknologian saralla ollut usein edelläkävijä, mistä kielii esimerkiksi se, että hänen ohjaamansa Jurassic Park oli yksi ensimmäisiä, keskeisesti tietokonetekniikkaa hyväkseen käyttäviä elokuvia. Suoratoistopalveluihin tuotettujen elokuvien osalta hän on kuitenkin vanhaa koulukuntaa ja tuntuu pitävän ainoastaan valkokankaalle suunnattuja elokuvia oikeina elokuvina.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa: tänä vuonna Netflixin tuottama Mudbound oli ehdolla Oscareissa neljässä kategoriassa. Ehdokkaaksi päästäkseen sen oli kuitenkin tehtävä kierros valkokankailla.

Spielbergin haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan tästä:

Muropaketin uusimmat