Uusimmat

Sucker Punchin ”Babydoll” käänsi takkinsa: ”En tee enää bimborooleja”

10.09.2015 10:31 Tatu Junni

Emily Browning palaa valkokankaalle tänä syksynä yhdessä Tom Hardyn kanssa Legend-rikostrillerin merkeissä.

Monet muistavat Browningin parhaiten vuoden 2011 Sucker Punchista, jossa hän esitti hahmoa nimeltä Babydoll.

Kyllä, Babydoll.

Koko Sucker Punch oli tehty teini-ikäisille mieskatsojille – elokuva ei juuri muuta tarjonnut kuin piukkoja pimuja ja paukkuvia pyssyjä. Hahmonsa köykäisestä kasvukertomuksesta huolimatta Emily Browningin tehtävänä oli toimia lähinnä silmäkarkkina pikselimyllytyksen keskellä.

Jatkossa Emily Browning tulee tuskin Sucker Punchin kaltaisia elokuvia tekemään, sillä tuoreessa haastattelussaan hän latasi suorat sanat bimbojen roolien esittämisestä.

”Olen vahvasti päättänyt, etten enää esitä kuumia beibejä, joilla ei ole mitään sanottavaa tai mielipiteitä, mutta tuon päätöksen pitäminen on vaikeaa. Hollywood-elokuvat tehdäät valkoisille miehille ja se mietityttää sekä häiritsee minua paljon koko ajan”, Browning totesi The Guardian -lehdelle.

Naisen koko haastattelun voi lukea täältä:

Emily Browning: ‘Hollywood movies are made for white men’

Legend saa Suomen ensi-iltansa marraskuussa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat