Uusimmat

Suicide Squad haukuttiin – DC-fanit vaativat Rotten Tomatoesin sulkemista

03.08.2016 15:36 Tatu Junni

Perjantaina ensi-iltansa saava Suicide Squad on saanut maailman medioissa nuivemmat arviot kuin moni osasi ennalta arvata. Fanit eivät ole asiasta mielissään.

Entertainment Weekly -lehti on kirjoittanut DC Comicsin supersankarielokuvien faneista, jotka ovat perustaneet nettivetoomuksen arvostelusivusto Rotten Tomatoesin sulkemiseksi. Homman alulle pistänyt Abdullah Coldwater on sitä mieltä, että Rotten Tomatoesin lukuisat kriittiset arviot ovat epäreiluja hienoa elokuvaa kohtaan.

Tähän mennessä adressin on allekirjoittanut reilut 4700 supersankarifania.

Dome.fi:n arvostelussa Suicide Squad sai kaksi tähteä viidestä. Elokuvasta todettiin mm. seuraavaa:

”Suicide Squad ei ylipäänsä solju eteenpäin luontevasti. Jo pelkkä elokuvan alku on möhkälemäinen, ja tarinalla kestää kohtuuttoman kauan lähteä kunnolla käyntiin. Suicide Squad tuntuukin paikoin syntyneen samalla leikkaa ja liimaa -menetelmällä kuin Batman V Superman: Dawn of Justice. Ikään kuin vasta editointivaiheessa olisi tehty linjanveto siitä, mitä tarinaan oikein halutaan mukaan.”

Arvostelu: Suicide Squad haaskaa Jared Leton Jokerin ja paljon muuta

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat