Uusimmat

Suicide Squad -ohjaajan mukaan Batman v Superman ja Deadpool pilasivat hänen elokuvansa: “Studio teki siitä komedian”

02.06.2020 08:22 Muropaketin toimitus

Suicide Squad -ohjaaja David Ayer olisi halunnut tehdä elokuvastaan synkemmän.

Vuoden 2016 Suicide Squad -elokuvan ohjaaja David Ayer twiittaa halunneensa elokuvastaan paljon synkemmän, mutta studion pilanneen sen, tekemällä leffasta komedian.

Ayer sanoo elokuvan ensimmäisen trailerin esittelevän sitä tunnelmaa jota hän haki lopulliseen versioon. Kyseinen mainospätkä löytyy Ayerin twiitin alapuolelta.

– Tässä trailerissa on tyyli ja tunnelma kohdillaan – monitahoinen, kaunis ja surullinen, Ayer kirjoittaa.

– Batman v Supermanin saamat arviot järkyttivät studiopamppuja ja samaan aikaan Deadpool oli menestys, joten minun sielukkaasta draamastani murjottiin komedia, hän jatkaa.

Lue myös: Arvostelu: Suicide Squad haaskaa Jared Leton Jokerin ja paljon muuta

Ayer on sanonut jo aiemmin, että jos hän saisi julkaista elokuvasta oman versionsa, niin se olisi hänelle erittäin puhdistava kokemus. Hän kertoo, ettei ”Ayer Cut” -version tekeminen olisi kovinkaan suuri projekti. Fanit ovat tietysti alkaneet kampanjoida ahkerammin uuden Suicide Squad -version puolesta sen jälkeen kun Zack Snyderin ohjaajan versio Justice League -elokuvasta päätettiin julkaista.

Parhaiten Guardians of the Galaxy -leffoista tunnettu James Gunn työstää tällä hetkellä The Suicide Squad -nimistä elokuvaa, jonka on tarkoitus saada ensi-iltansa 6.8.2021.