Uusimmat

Suomalainen ”supersankarielokuva” nähdään pian iTunesissa ja Los Angelesin elokuvafestivaaleilla

28.08.2012 08:33 Muropaketin toimitus

Thesis Of Evil

Oululaisen Mutant Koala Pictures -tuotantoyhtiön Dr Professor’s Thesis of Evil on hyväksytty ainoana pohjoismaalaisena elokuvana Los Angelesissa syyskuussa järjestettävälle LA Shorts Fest -lyhytelokuvafestivaalille.

LA Shorts Fest (Los Angeles Short Film Festival) on maailman suurimpia lyhytelokuvafestivaaleja ja merkittävin Yhdysvaltain elokuva-akatemian tunnustama lyhytelokuvafestivaali. Festivaalin voittajaelokuvat ovat oikeutettuja Oscar-ehdokkuuteen. Jopa 12 festivaalilla esitettyä lyhytelokuvaa on saanut Oscar-palkinnon ja 41 Oscar-ehdokkuuden.

”On mahtavaa ja suuri kunnia, että meidän leffa hyväksyttiin festivaalille ja vieläpä ainoana koko Pohjoismaista. LA Shorts Fest on todella iso juttu lyhärimaailmassa.” iloitsee elokuvan ohjaaja Jukka Vidgren. ”Elokuvamme esitetään festivaalin avajaisnäytöksessä kovassa seurassa, joten se on mitä parhain startti kansainväliselle levityksellemme”.

Muita festivaalin avajaisnäytöksessä esitettäviä elokuvia ovat #Dirty Laundry (Thomas Jane/Punisher, Deep Blue Sea -näyttelijä), KARA (David Cage, Heavy Rain -videopelin ohjaaja) ja A Marvel One-Shot: Item 47 (Luis D’Esposito/Iron Man, The Avengers -tuottaja). Festivaalilla esitetään myös Ricky Gervaisin tähdittämä ja ohjaama Derek sekä Shia LaBeoufin ohjaama HowardCantour.com

Dr Professor’s Thesis of Evil -elokuvan kansainvälinen levitys alkaa 27.8.2012 iTunes Storessa maailman suurimman lyhytelokuvalevittäjän Shorts Internationalin toimesta. Elokuvan voi katsoa myös Suomessa.

Satiirinen Dr Professor’s Thesis of Evil pureutuu supersankari- ja nörttikliseisiin, markkinavoimien vaikutusvaltaan ja fanikulttuurien mielettömyyksiin. Elokuvan päähahmo Dr Professor, maailman menestynein superpahis, on jäänyt mediasirkuksen ja idolistatuksensa vangiksi ja menettänyt kiinnostuksensa pahuuksien tekemiseen. Dr Professoria esittävät Pentti Korhonen (kasvot) ja Brad Cartner (ääni).

Elokuvan takana on joukko nuoria, lahjakkaita oululaisia media-alan ammattilaisia. Tekijöiden elokuvaa varten kehittämä Motion novel -tekniikka yhdistää valokuvaa, 3D-tietokonegrafiikkaa ja animaatiota muodostaen eräänlaisen liikkuvan sarjakuvan. Elokuva on ensimmäinen Suomen Elokuvasäätiön tukema elokuva, jonka päälevityskanava on internet ja mobiililaitteet.

Lähde: Mutant Koala Pictures

Muropaketin uusimmat