Uusimmat

Suomalainen Turbonegro-elokuva huutaa apua – ”Nyt ei haeta kuuta taivaalta”

05.02.2016 07:45 Tatu Junni

Viime sunnuntaina uutisoimme Jukka Pihlajaniemen ohjaamasta We Just Wanna Have a Good Time All the Time -dokumentista, joka kertoo Turbonegro-yhtyeestä ja sen intohimoisista suomalaisfaneista.

Turbonegrosta ja Suomen Turbojugendista tehdään elokuva – traileri julkaistiin jo

Nyt We Just Wanna Have a Good Time All the Time -dokkarin joukkorahoituskampanja on käynnistynyt Mesenaatti-palvelussa. Se kestää kuusi viikkoa, eli maaliskuun puoliväliin asti.

Tavoitteena on yltää 2000 euroon, eli nyt ei haeta kuuta taivaalta. Tukensa osoittaneille on luvassa joukkorahoituskampanjoille tuttuun tyyliin erilaisia materiaalisia ja henkisiä kiitoksia.

We Just Wanna Have a Good Time All the Timen tekijätiimi vetoaa kannattajiinsa seuraavasti:

”Pyydämme teitä harkitsemaan kahta palvelusta:

1. Rahoittaisitko hankettamme?

Et tule katumaan sijoitustasi tähän kulttuurihankkeeseen, sillä siitä tulee mahtava! Tukisummat lähtevät noin 10 eurosta, eli pienelläkin summalla voit olla mukana auttamassa meitä. Koska jokainen rahoittaja on meille tärkeä, niin olemme teitä varten joukon mielenkiintoisia vastikkeita, joista voi valita mieleisensä. Lähde mukaan rahoittamaan mahdollisimman nopeasti, niin saamme rohkaistua muitakin ihmisiä ja sitä kautta hyvän joukkofiiliksen!

2. Voisitko kertoa ystävillesi ja tutuillesi somessa, että rahoitit hanketta ja suosittelisit myös heille tukemista?

Näistä asioista olisi meille todella paljon apua! Jos tunnet halua auttaa lisää, niin kannattaa vinkata tuttujen yrityksille, jotka saattaisivat lähteä mukaan tukemaan suomalaista dokumenttielokuvaa. Pienellä sijoituksella he saavat paljon näkyvyyttä!

Olisi aivan mahtavaa, jos voisit osallistua! Jos et syystä tai toisesta kuitenkaan voi, niin ymmärrämme senkin toki.”

Tukensa voi osoittaa täällä: Mesenaatti

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat