Uusimmat

Suomalainen UFO-elokuva Isäni tähtien takaa tänään tv:ssä – ”kiehtovaa katsottavaa, neljä tähteä”

13.03.2017 13:15 Muropaketin toimitus

Viime marraskuussa elokuvateattereissa ensi-iltansa saanut Isäni tähtien takaa nähdään tänään Ylen TV1:n Dokumenttiprojekti-ohjelmapaikalla kello 21.30.

Einari Paakkasen ohjaama elokuva kertoo hänen Einari-isästään, joka on omien sanojensa mukaan avaruuden valo-olentojen kontaktihenkilö.

Domen arvostelussa Isäni tähtien takaa sai neljä tähteä viidestä ja mm. seuraavat kehut:

Isäni tähtien takaa on eräänlaisen sukulaisteos Tim Burtonin mainiolle Big Fishille (2003). Myös siinä aikuiseksi varttunut mies pyrki löytämään totuudensiemenen isänsä värittämistä kertomuksista, kunnes ymmärsi, mikä arvo ’totuudella’ ihmiselon taipaleella oikeastaan edes on. Se on tuolla jossain, mutta perheen ja rakkauden löytää ihan tuosta vierestä. Sen tärkeämpää kaupattavaa ei yhdelläkään Siriuksen avaruustontulla voi olla.

Haikean, mutta humoristisen dokumentin loppuessa on oikeastaan se ja sama kanavoiko Veikko oikeasti kosmisia viestejä. Katsoja vain toivoo isän ja pojan suhteen jatkuvan karikoiden jälkeenkin. Isäni tähtien takaa katsoo kauas ja korkealle, mutta kääntää lopulta katseensa lähelle. Se on hyvä viesti jokaisen muistaa.

Isäni tähtien takaa on kiehtova UFO-elokuva Suomesta