Uusimmat

Suomalaisanimaatio myy Cannesissa

28.05.2007 15:18 Muropaketin toimitus

Suomalainen koko illan animaatio Niko – Lentäjän poika herättää kiinnostusta kansainvälisesti. Elokuva esiteltiin maineikkaalla Cannes Film Festivaalilla ja se on myyty ennakkoon jo 17 maahan.

Anima Vitaen ja Cinemakerin tuottama koko perheen elokuva kertoo poropoika Nikosta, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista. Isäänsä Niko ei ole koskaan tavannut, mutta haaveilee yhtä kaikki lentämään oppimisesta. Palatessaan omista salaisista lentoharjoituksistaan Niko johdattaa vahingossa kaikkien pelkäämän Mustan Suden kotilaumansa kimppuun. Niko lähtee vaaralliselle matkalle halki Lapin erämaan etsiäkseen oikean isänsä ja tullakseen tämän kaltaiseksi lentäjäsankariksi.

Tähän mennessä mittavimmassa suomalaisessa elokuvahankkeessa Niko – Lentäjän poika on mukana myös tunnettuja eurooppalaisia tuotantoyhtiöitä kuten A. Film (Asterix ja Viikingit, Ruma ankanpoikanen ja minä) Tanskasta, Magma Films Irlannista sekä saksalainen Ulysses GmbH.

Elokuvan ohjaavat Kari Juusonen ja Michael Hegner. Niko – Lentäjän pojan budjetti on yli 6 miljoonaa euroa. Elokuvan tuotanto on parhaillaan käynnissä ja ensi-illassa se nähdään loppusyksystä 2008.

Muropaketin uusimmat