UUSIMMAT

Suomalaiselokuva Miekkailija kilpailee Golden Globesta

10.12.2015 15:55 | Muropaketin toimitus

Klaus Härön ohjaama Miekkailija-elokuva on valittu Golden Globe -ehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa.

Golden Globet jakaa Hollywood Foreign Press Association (HFPA) ja palkintogaala järjestetään 10. tammikuuta Beverly Hilton Hotellissa, Los Angelesissa. Edellisen ja ensimmäisen kerran suomalaisella elokuvalla on ollut Golden Globe -ehdokkuus elokuvalla Valkoinen peura, joka myös voitti palkinnon.

Miekkailija on myös Suomen vuoden 2016 virallinen edustaja ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Oscar-ehdokkaat julkistetaan 14. tammikuuta.

Miekkailija-elokuva on aloittanut Suomen elokuvahistorian ensimmäisen joukkorahoitetun Oscar-kampanjan Indiegogossa. Joukkorahoituksella kerätään elokuvan markkinointiin riittäviä resursseja, jotta se voi kilpailla uskottavasti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta ja -palkinnosta. Kampanjan tavoite on tehdä Miekkailijasta ensimmäinen Oscarin voittanut suomalaiselokuva.

Miekkailija on Härön viides kokoillan elokuva. Sen ensi-ilta oli Suomessa maaliskuussa 2015 ja elokuva jatkaa edelleen ohjelmistossa. Elokuvan on tähän mennessä Suomessa nähnyt jo yli 57 000 katsojaa.