Uusimmat

Suomalaiselokuva pääsee teatterilevitykseen USA:ssa

20.08.2012 09:58 Muropaketin toimitus

Ulrika Bengtsin suomenruotsalainen koko perheen elokuva Iris pääsee elokuvateatterilevityksen USA:ssa. Amerikkalainen levitysyhtiö Mouse Trap Films ostaa elokuvan pohjoisamerikkalaiset teatterioikeudet.

”Tämä on erittäin jännittävää. On harvinaista, että suomalainen elokuva pääsee teatterilevitykseen USA:ssa” sanoo Klas Fransberg Interprod Oy:stä, joka myy Iris-elokuvaa ulkomailla. Fransberg ei tässä vaiheessa halua paljastaa mitään levityssopimuksen yksityiskohdista, mutta sanoo että kyseessä on ”rajoitettu arthouse-levitys”, mikä käytännössä voi hyvinkin tarkoittaa jopa pari sataa kopiota.

Amerikkalainen levittäjä on sitoutunut maksamaan ennakkoon takuusumman (MG), mikä on selkeä merkki siitä, että he uskovat elokuvan mahdollisuuksiin saada yleisöä USAssa.

Iriksen kotimainen ensi-ilta oli elokuussa vuonna 2011 ja elokuvaa on sen jälkeen esitetty lukuisilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Elokuva on saanut palkintoja muun muassa Cheboksaryssa Venäjällä, Lyybekissä ja pääpalkinnon Oulun kansainvälisessä lasten- ja nuorten elokuvafestivaalilla. Pääosaa esittää Agnes Koskinen.

Lähde: SES