Uusimmat

Suomalaisten nuorisoelokuvien klassikko tänään Yle Teemalla

24.05.2011 09:44 Muropaketin toimitus

Vuonna 1980 valmistunut Täältä tullaan elämä on elokuva tarkkailuluokan nuorista, jotka käyvät uhmakasta kapinaansa koulua ja yhteiskuntaa vastaan. Yle Teema esittää Tapio Suomisen ohjaaman elokuvan tänään kello 21.55.

Jussi, Pete ja Hakkarainen ovat häiriköitä joiden on vaikea löytää oikeata elämisen mallia. Pojilla on myös puolustajansa, tarkkailuluokan kärsivällinen opettaja Pappa, mutta hän on yksin ja useimmiten pahassa välikädessä. Risaiset perhetaustat, koulukuri ja yhteiskunnan vaatimukset ovat liikaa kypsymättömille nuorille. Kun he eivät muuta osaa, niin he pinnaavat koulusta, juovat viinaa, sekoilevat kaupungilla ja joutuvat alati kasvavien ongelmien noidankehään.

Täältä tullaan elämä oli julkaisuvuonnaan Suomen katsotuin elokuva: peräti 382 000 näki Suomisen ohjaustyön elokuvateatterissa. Tarinan pääosissa nähdään Esa Niemelä, Heikki Komulainen, Tony Holmström, Kati Outinen ja Pertti V. Reponen. Mukana näyttelijäkaartissa ovat myös Pelle Miljoona ja Maukka Perusjätkä.